Kennel Citarazoolon

Ihanaa kesää kaikille ja tavataan mukavissa merkeissä!

Pablo ottaa rennosti

Kuva: A.Hellström

UUSI FI MVA Colombian Friend´s Dream Is Over

 

Maru ja Kadi

Kuva: T.Muhonen

 

QUEEN 07.11.2009 TARTO KV, VIRO: ROP, CACIB

Sisarukset Larah ja Lara Kotkan pentunäyttelyssä 04.10

 

 

Olemme 27 ja 28-vuotiaat ihmisenalut Espoosta.

Ensimmäinen oma eläin oli kalat, sitten tulivat caroliinananolisliskot ja kotilot. Näiden jälkeen saimme ensimmäisen karvaisen eläimen, kanin. Ruska nukkui pois lähestulkoon 11,5 vuoden iässä.

Ensimmäistä koiraa ottaessa jo haaveilimme koirien kasvattamisesta, mutta valitettavasti Outan yksivuotisrokotuksilla eläinlääkäri totesi, että purentavika on pysyvä. Silloin päätimme ettei se pentuja saisi, joten leikautimme sen toisen juoksun jälkeen vuoden 2002 alussa. Toisen koiran ottamista olimme jo jonkun aikaa miettineet, joten kesällä 2002 meille kotiutui Anja-Riitalta pieni parkin värinen tyllerö, Nenya. Silloin oli jo selvää, että hän sitten joskus saisi pentuja. Mutta nykyään kaikki ovat aivan toisin. Kävimme kasvattajakurssin vuoden 2002 syksyllä ja saimme haettua kennelnimeä seuraavan vuoden alussa. Vaihtoehtoja oli paljon, mutta yksi ylitse muiden oli tämä Citarazoolon. Inspiraation saimme Eddie Van Halenin kitarasoolosta kappaleessa Hot For Teacher. Halusimme siihen ulkomaalaista vivahdetta. Mutta nimi sanotaan ihan suomalaisittain. Ensimmäinen pentue syntyi vuoden 2009 alussa ja seuraava on mietinnässä vuodelle 2011.....tiibetinspanieli sellainen! ;)

Syksyllä 2004 rupesi kytemään ajatus kolmannesta koirasta, mutta huomattavasti pienemmästä hepusta haaveiltiin. Rotuja mietittiin, oli papillonia, chihua..ja tipsukin kävi mielessä..pentunäyttelyssä kävimme katselemassa pentuja ja eiköhän jo silloin tämä valloittava pieni hauwarotu lyönyt itsensä meidän sydämiin. Oikeastaan jo paljon aikaisemmin hamassa nuoruudessa tuttavien kautta tutustuimme tipsuihin ja niiden valloittavaan persoonaan. Harjavallasta meille kotiutui Jaanalta pieni urospentu, Duran.   
Kesällä 2007 laumaan on rantautunut Mansenmaalta nätti pläkkäri tipsu Suvijan kennelistä Marjamäen Annelta. Kiitos Annelle luottamuksesta, että saimme tämän hurmaavan persoonan itsellemme. Vuonna 2007 lopulla Martina rupesi suunnittelemaan itselleen uutta koiraa ja ihastui cirneco dell´etnaan. Messarin aikaan tapasimme Marinan ja samalla näimme tulevan pennun vanhemmat. Kiitos Marinalle tästä aivan fantastisesta persoonasata isolla P:llä! Sen kanssa on ilo toimia ja olla. Vaikka joskus on tullut mieleen lähettää se takaisin kasvattajalleen ;)
Tällähetkellä Outa&Queen asuu Martinan majassa ja Duran&Idja Sarlan huomassa. Suruksemme jouduimme luopumaan rakkaasta Nenyastamme, koska kerrostaloon muutto oli sille liian raskaspala. Onneksi Nenyalle löytyi tuttujen kautta todella hyvä uusi koti, kiitos Arille että hän pitää neitokaisesta hyvää huolta ja saamme tasaisin väliajoin kuulla miten Nenyalla menee :) Onneksi uusi koti ei ole kuin kiven heiton päässä, pääsemme useaan kertaan katsomaan neitokaista.

              

Jos sinulla on jotain kysyttävää tai muuten vain haluat tietää koiristamme tai mistä vain niin älä ujostele ottaa yhteyttä! :) Meidät saat kiinni puhelimitse ja sähköpostilla ;)

                                                                                            Martina&Sarla  Mäkäräinen

                                                                  0456311573/Martina

                                                                                             0505716606/Sarla

citarazoolon @ hotmail.com


 Vieraskirja

Blogi

Päivitetty:28.07.2010

Laskuri lisätty 9.6.2007

Kuvien kopiointi ilman lupaa ON KIELLETTY!