19.08.2010

 

Meillä on ollu vähän kesäkiireitä, siksi en ole kerennyt tänne kuulumisiani kirjoittelemaan. 

Äiti on hössöttänyt koko viimeisen vuoden jostain hääjuhlista, johon me ei edes lopulta päästy osallistumaan. No joka tapauksessa, ne juhlat on nyt ohi ja äiti ja iskä on naimisissa :-) Ja me ollaan nyt kaikki Liimataisia, ainakin vähän aikaa...

Tässä on pari kuvaa äidin ja isän häistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun ne häät oli ohi, me lähdettiin melkein heti Keuruulle koko perhe. Mutta sitten kun oltiin oltu siellä yksi yö, äiti ja iskä lähti jonnekin häälomalle ja me jäätiin Moonan kanssa mummon ja papan hoitoon. Äidin mielestä tämä seuraava kuva oli melkeinpä paras asia koko häälomalta (isä oli kuulema vielä parempi asia, tai niin äidin pitää ainakin sanoa...)

 

Meistäkin oli ihan kivaa, että äiti ja isä tuli takas!!

 

 

Sitten meidän olikin jo aika palata takaisin kotiin. Ajoimme vielä Kuopion kautta, kun äiti ja isä halusivat saada suurimman osan tavaroistaan, mm. häälahjoista, mukaan kotiin. Kotimatka olikin sitten TOSI ahdas. Minunkin piti välillä nukkua Moonan päällä ja Moonan minun päällä, niin kuin kuvasta näkyy. Moona aina joskus minulle takapenkillä murisee, kun se ei haluais, että minä olen niin lähellä. Se on joskus vähän ärsyttävä, kun ei tajua, että on ahdasta ja kaiken lisäksi minua vähän pelottaa. Nyt olenkin viime reissulla yrittänyt pujahtaa etupenkille iskän tai äidin syliin. Mutta siitä taas on tullut murinaa vanhemmilta... 

 

 

Moonalla oli tässä äsken synttärit, se täytti kolme vuotta. Minulla on ihan kohta synttärit. Minua vähän jo jännittää, mitä saan äidiltä ja isältä lahjaksi. Kunpa Moona ei olisi minulle kovin suuttunut, koska vahingossa vähän rikoin sen synttärilahjaa. Vähän pelottaa, että jos se nyt yrittää sitten rikkoa minunkin synttärilahjan...

 

 

 

Äiti on hulluna yrittänyt saada Moonasta hyviä kuvia, että saatais joku Monskunkin kuva seinälle. Kun vain minusta on nyt kuvia seinällä. Minä olen ehkä vähän kauniimpi, koska Moonasta ei meinaa niin hyviä kuvia saada. Mutta kuulema eilen äiti nappasi loisto-otoksen, joka tulee seuraavaksi:

 

 

 

Moona on ollut vähän kipeä. Äiti ja isä ovat joutuneet juoksemaan ulkona sen kanssa vähän väliä. Minäkin sitten päätin, että haluan huomiota ja pyysin itsekin yhden kerran ulos viime yönä. Isä tais vähän suuttua siitä... Iskä on nyt siellä jossain Kouvolassa tai jossain koulussa. Me ollaan aina tiistai ja torstai äidin kanssa kolmestaan.

 

 

Meillä oli eilen ihana ilta, kun molemma vanhemmat olivat kotona. Käytiin koko perhe oikein pitkällä kävelyllä. Äiti sai siellä minustakin ihanan kuvan!

 

 

Ja lenkin päätteeksi me käytiin vielä katsomassa pesispeliä. Tai iskä katsoi, äiti otti kuvia ja minä ja Moona vähän leikittiin kepeillä.

 

 

 

 

Moona löysi ne kepit ensin ja niin kuin kuvasta huomaatte, Moonalla on tosi terävät hampaat. Joskus se minua aina vähän kurittaa, ja äiti ja iskä on sitten tosi vihaisia sille. Onneksi äiti ja isä puolustavat minua. Paitsi joskus minä tahallaan ärsytän kyllä Moonaa...

 

 

Me päästään tämän kuukauden lopussa taas mökille, Luckyn luokse hoitoon! Ja äiti ja isä ei edes tule meitä vahtimaan, vaan saadaan olla Ykkösen hoivissa! Huippukivaa!! Kovasti odotan sitä viikonloppua. Täällä kotona on välillä tylsää. Vaikka välillä ihan kivaakin.

 

Loppuun vielä söpöjä kuvia meistä (ja huomatkaa: minä olen aina etualalla!)  :-)

 

P.s. Minä näin muuten vihdoin siskoni Maisyn ja kävin myös ensimmäistä kertaa koiranäyttelystä! Siellä oli tosi kuuma ja aika pelottavaa, vaikkakin todella paljon aivan ihania koiraystäviä . Kerron siitä ensi kerralla, koska ne koiranäyttelykuvat ovat vielä ukilla...

 

 

 

 

19.05.2010

 

 Minulla on nyt sisko. Äiti ja isä kävivät hakemassa sen Helsingistä asti. Sen nimi on Moona ja se on samanrotuinen kuin minä, paitsi erivärinen. Äiti on sanonut, että minä olen silti kauniimman värinen kuin Moona.

 

 

 

 

Minä en aluksi kauheasti Moonasta tykännyt. Kun tuntu vähän, että äiti ja isä aikoo hylätä minut. Mutta on se Moona ihan kiva. Me leikitään aika paljon. Moona tykkää leikkiä vielä enemmän kuin minä. Se haluais aina vaan vetoleikkejä. Mut en minä jaksa aina. Minun on elettävä välillä omaakin elämääni.

 

 

Täällä on nyt aika kuumat säät. Minä haluaisin, että minun turkki leikattaisiin. Mutta se on äidin ja isän mielestä niin kaunis, että ne ei oo ihan varmoja, että raaskivatko leikata sitä. Minä en nimittäin yhtään tykkää harjauksesta. Moonakaan ei tykkää paljoa. Mutta se parka ei ole vielä tajunnut, että ei kannata mennä äidin ja isän luokse,jos ne on olohuoneessa, koska sillon joutuu aina harjaukseen. Minä en mene ikinä.

 

 

Koska täällä on niin kuuma, niin me käydään aika usein myös uimassa. Paitsi nyt viime kerroilla, kun on käyty, niin siellä on ollu aina muitakin koiria tai ihmisiä. Se on vähän tyhmää, jos me joudutaan uimaan remmissä.

Tässä kuitenkin uintikuvia ihanalta, onnistuneelta uimareissulta!

 

 

 

Minä oon ehkä ihan vähän parempi uimari kuin Moona. Tai on Moonakin ihan hyvä, mutta se ei ole vielä hakenut keppejä yhtä syvältä kuin minä.

 

 

 

 

 

 

 

Moona on välillä tosi kova riehumaan. Ja se haukkuu minulle tosi kovasti. Äiti ja isä on alkaneet kutsua minua primadonnaksi, sillä kun Moona tuli, minä aloin heti käyttäytyä erinomaisesti. En enää ikinä juokse poluille, kävelen vain äidin vieressä. Silloin kun Moona lähtee liian kauas, ja äiti joutuu pitkään huutamaan sitä takaisin, niin lopulta kun Moona tulee, minä käyn vähän ojentamassa sitä. Yritän opettaa sille, että mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Moona ei ole ihan vielä oppinut.

 

 

 

 Tässä kuvassa me juostaan Moonan kanssa tosi kovaa, ja Moona haukkuu taas, niin kuin aina.

Joskus äiti ei kerkiä edes ottaa kuvaa, kun Moona on jo juossu pois.

 

 

 

 

Me ollaan aloitettu uus harrastus äidin kanssa. Pari kertaa ollaan jo ajettu ensin sellanen vähän alle puolen tunnin matka autolla, sitten siellä on sellainen hiekkakenttä ja paljon muita koiria. Ja aina vuorotellen äiti ottaa minut tai Moonan ja sit meidän pitää hyppiä sellasia esteitä ja mennä putkesta läpi ja kaikkee. Siellä on ollu ihan kivaa, paitsi minusta on ehkä hauskinta kannustaa kentän laidalla!

 

 

Täällä on kohta koiranäyttely ja sinne tulee tosi paljon mun sukulaisia, esimerkiksi nään vihdoin siskoni, ihanaa! Sen nimi on Maisy ja sen on ihan mun näköinen :-) Moonakin menee joskus sellaseen näyttelyyn, mutta ei vielä. Me mennään kyllä äidin ja isän kanssa sinne katsomaan. Ja jos saatas ihan vähäsen leikkiä sen Maisyn kanssa, oispas kiva! Ja nähdään toki muitakin partacollietuttuja, esimerkiksi se minun pentuajan äiti, ennen kuin oikea äiti löytyi, on myös sanonut tulevansa. Minua vähän jo jännittää.

 

 

Se minun paras ystävä, Lucky, on vähän ollut kipeä. Lucky joutu samaan leikkaukseen kuin äitikin eli sen polveen sattui. Viimeksi kun näin Luckya, se vain makasi :'( Se oli surullista. Kunpa Lucky parantuisit pian!!

 

 

Minäkin joudun leikkaukseen :( Kun minulla on ollut vähän naistenvaivoja, niin on varmaan parempi sitten leikata. En voi sitten enää saada pentuja. En minä ehkä kyllä pentuja haluaiskaan. Olenhan vielä itsekin aika pikkuinen! :) Mutta kyllä minä selviän siitä leikkauksesta, kun äitikin selvisi omastaan. Laittakaa minulle postia, teidän viestejä on kiva lueskella! Ja saa meitä tulla katsomaankin, ainakin jos ootte tulossa sinne näyttelyyn, niin ilmottakaa, ois niin kiva päästä vähä leikkimään toisten partacollieiden kanssa!